Skip to content

Yritysesittely

Jukka Mäensivu
Olen ollut 25 vuotta mukana isojen yritysten palveluliiketoiminnassa, nähnyt erilaiset kehitysasteet ja niiden merkityksen ansaintalogiikkaan. Perustin Strang Company Oy:n, koska haluan kehittää ja rakentaa palveluliiketoimintaa siten kuin itse sen näen. Ketteryys, kustannustehokkuus ja ennen kaikkea asiakaslähtöisyys on hakattu yrityksen perustuksiin. Yrityksen visiossa on myös kohta luoda uutta ajateltavaa, siis olla innovatiivinen ja hakea aktiivisesti eri tapoja auttaa asiakkaita.

Yrityksen tuotteet ovat agentuuri- ja asiantuntijapalvelut. Tulevia sekä nykyisiä yhteistyökumppaneita autamme myös tuotteistamalla ja tarvittaessa olemalla mukana kehittämässä niiden omaa liiketoimintaa.

Yrityksen nimessä oleva Strang on äidin puolen sukua, joka polveutuu tutkitusti 1500 luvun alkuun pohjanmaalle ja jonne ”heimo” on rantautunut todennäköisesti lännestä ruotsin tai norjan kautta. Siis yritteliäs, lujatahtoinen mutta hieman hidas hämäläinen kuvaa varmasti aika hyvin itseäni.

Jukka Mäensivu
Johtaja, Agentuuri- ja asiantuntijapalvelut.

Strang Company Oy, Visio

Luoda uusi standardi palveluista ja tuottaa uutta ajateltavaa.

Yrityksen arvot

  1. Asiakas on aina oltava tekemisen keskiössä
  2. Olla maineeltaan ja toimintatavoiltaan luotettava ja vastuullinen yritys
  3. Kunnioittaa kestävää kehitystä
  4. Olla ketterä ja joustava toimija
  5. Kannattava liiketoiminta on yrityksen toiminnan ja jatkumisen tae sekä edellytys
  6. Olla haluttava työnantaja ja yhteistyökumppani

Yrityksen Stategia

Valita yhteistyökumppanit, jotka tukevat yhtiön tavoitteita ja sen arvoja.

Toimia vastuullisesti ja tuottaa haluttavia sekä kilpailukykyisiä palveluita ensisijaisesti Suomalaisen teollisuuden asiakkaille.

Olla innovatiivinen, ratkaisuhakuinen ja palveleva yritys sekä olla rakentamassa myös aina jotain uutta.

Laajentaa liiketoimintaa ja työllistää monia alan ammattilaisia lähivuosina.

Kaksinkertaistaa liikevaihto vuosittain kolmen vuoden aikana.

Yrityksen Vakuutukset, Agentuuri- ja konsultointitoiminnassa sekä testaus ja analysointi

  • Toiminnanvastuuvakuutus henkilö ja esinevahingossa 500 keur
  • Toiminnanvastuu 2 milj. eur
  • Henkilön tapaturmavakuutus

Muut Työnsuorittamiseen liittyvät asiat

  • Työturvallisuuskortti voimassa
  • Valtti veronumerokortti